Verta, kyyneleitä ja lunta, niistäpä kiva soppa syntyy!

Viikko puolessa välissä ja kaikkea taas nähty. Kevät on kylmin pitkiin aikoihin mistä todistaa jo kolmatta päivää satava lumi. Ärsyttävintä kuitenkin on, että lumi on loskapaskaa ja puen aina liikaa päälle ja sitten tulee kuuma. Tuuli kuitenkin on yhä petollinen, eikä koskaan tiedä mistä kadunkulmasta se taas iskee. Koitan siis kestää jatkuvan hikoilun.

TIISTAI

Emme jatkaneetkaan naistentaudeilla enää (yllätys yllätys!) vaan suuntasimme jo korva-, nenä- ja kurkkutautien osastolle. Tällä kertaa saamme kuitenkin olla koko viikon samalla osastolla, eli mun tapauksessa miesten osasto. Osastolla diagnooseja laidasta laitaan, mutta yleisin syy taitaa olla korva-, nenä-, ja kurkkualueen kasvaimet. Osastolla toteutetaan myös saattohoitoa.

Eiliset hoitajat olivat super ystävällisiä, etenkin osastolla 30 vuotta osastonhoitajana, nyt lähinnä harrastuksena työskentelevä mummo, joka oli n. 140senttiä pitkä ja tykkäsi kaikesta mitä mulla oli "kiva letti, kiva työpuku, on se kiva tyttö, kiva on kyllä kiva tuo puku!". Myös toinen hoitaja oli mukava ja antoi mun kärsivällisesti yrittää verikokeen ottoa, joskin paineiden alla epäonnistuin jatkuvasti (no ei siinä ollut kuin 4 ihmistä katsomassa). Ainoa miinus oli leikkauspuolella työskentelevä mieshoitaja, semmonen reippaasti päälle 40 ja niin limanen ku mies voi olla. Aina oli hyvä syy tulla vähä likemmäs ja taputella olkapäätä, ensimmäinen asia mitä hän myös halusi tietää kuullessaan, että olen ulkomaalainen oli, että asunko hotellissa. Tämän jälkeen sain kuulla että minun tulisi ehdottomasti olla Unkarissa pidempään ja opetalla kieltä (hän ei puhunut englantia onneksi) ja hankkia vaikka mies täältä (WINKWINK). Loppupäivä menikin pahoinvoidessa ja kyseistä herraa vältellessä. Tänään törmäsin kyseiseen herraan leikkaussalissa, ja sain purkaa ällötystäni toisilla naispuolisille opiskelijoille joilla samat fiilikset kyseistä miekkosta kohtaan. Oli kuulemma koko eilisen päivän kulkenut osastolla hipsuttelees tyttöjä ja sivumennen aina tokaissut olevansa vielä sinkkuna. Kumma juttu....

Limainen mies unohtui kuitenkin hetkeksi kun "pääsin" mukaan (katsomaan) lasten kita- ja nielurisojen poistoa. Suomessahan nämä operaatiot tehdään pääsääntöisesti päiväkirurgisina toimenpiteinä lapsen ollessa nukutettuna. Täällä ei kuitenkaan nähdä mitään syytä nukuttaa lasta 15-20 minuutin kidutuksen ajaksi, sillä "eihän se sitä kuitenkaa tunne ku suu on puudutettu, ja toisekseen on tutkittu, ettei ne jälkikäteen muista kuin tuon tuolin mihin ne on sidottu ja steriilin laatikon". Toimenpide siis eteni niin, että lapsi sidottiin tuoliin käsistä, keskikropasta ja jaloista, päätä piteli raavas mieshoitaja. Suojavaatteet lääkärillä ja lapsella ja lopuksi vielä ämpäri roikkumaan lapsen kaulalle. Ekaksi puudutettiin nielu ja sitten alkoikin itse leikkaus. Lapset itkivät ja huusivat samalla kun lääkäri näppärästi napsaasi risat pois niin jotta veri vaan lensi. Kirjaimellisesti. Siinä sitten vähä verta sylkien odoteltiin että lääkäri sai tikit paikoilleen ja se oli siinä. Huhheijaa. Juttelin asiasta tänään yhden opiskelijan kanssa, jolle oli tehty tuo toimenpide Unkarin malliin kun hän oli ollut 12-vuotias. Hän muistaa kyllä koko homman ja kyllä, se myös sattui vaikka suu oli "puudutettu". Se siitä eettisestä kohtelusta.

KESKIVIIKKO

Tänään työvuorossa oli myös mukavia hoitajia, joskin ehkä hieman epäileväisiä. Sain kyllä heti aamusta pistää lihasinjektion, josta saimme melkein riidan pystyyn väitellessämme oikeasta pistotekniikasta. Tälläkin kertaa paikalla katsomassa kaksi sairaanhoitajaa, opettaja, potilas, tämän omainen ja opiskelija kaverini. Ei paineita ei, nyt ymmärrän miltä sairaanhoitajista tuntuu kun opiskelijat seuraavat herkeämättä jokaista liikettä. Täällä kuitenkin lihasinjektiot pistetään samaan malliin kuin ihonalaiskudokseen, eli nostetaan iho poimulle ja pistetään. Z-tekniikka on niin vanha ja kulunut täällä. Kun yritin perustella sen käyttöä hoitaja kuskasi mut erääseen huoneeseen ihmettelemään saattohoidossa olevan potilaan takapuolta, jossa siis käytännössä jäljellä luu ja nahka ja ivallisesti ehdotti kokeilemaan siinä z-tekniikkaa. Otin myös injektionesteen ampullista epäesteettisesti, joten sain neulan ja vesipullon, jotta sain harjoitella. Että semmonen aamu.

Onneksi pääsimme kuitenkin taas tiirailemaan leikkaussaliin, tällä kertaa katsomaan korvan pahanlaatuisen (ja ison) kasvaimen poistoa. Ikäväkyllä leikkaus sattui ruokatuntimme kanssa samaan aikaan, joten ehdimme nähdä vain alkuvalmistelut eli verisuonten polttamisen yms. Tunnelma leikkaussalissa oli rento. Toimenpidettä suoritti kaksi lääkäriä ja sairaanhoitaja. Lisäksi paikalla oli pari muuta hoitajaa, jotka valvoivat monitoreita ja auttoivat tarvittaessa. Pääosin kuitenkin pelailivat kännyköillä, surffailivat netissä tai lukivat kirjoja. Radiosta kuului iloinen popmusiikki ja lääkärit söivät siinä leikkauksen ohessa vähän karkkia. Älkää kuitenkaan huolestuko, aseptiikka pelas lähes hyvin!

Olimme myös korva-nenä- ja kurkkupäivystyksessä piipahtamassa. Täällä kaikki tutkimusvälineet (spatulat ja korvasuppilotkin) ovat pestäviä, kuten näköjään myös lääkärin kumihanskat. Sen verran ahkerasti hän niitä desinfioi mennen tullen, jostain syystä oli nauruherkässä. Korvalamppua ei myöskään ollut, vaan lääkäri piti vain suppiloa lähellä korvaa ja sitten kurkki otsalampun valossa jostain puolen metrin päästä näkyykö mitään. Tosin, en ole korvalääkäri, joten voi olla että minä olen tässä se joka on väärässä. Hauskaa kuitenkin oli!

Pääsimme ajoissa kotiin ja ajattelin huomenna aamulla koettaa onneani ja suunnata sairaalalle harjoittelemaan ilman toisia opiskelijoita. Tosin taidan olla vain aamupäivän sillä ajattelin tehdä vielä vähän lisää karjalanpiirakoita pakastimeen. Kun kerran on aikaa!

Hyvää ruokaa ja kuntoilua

Eilinen ilta sujui muiden paikallisten ulkomaalaisten parissa viinilasin ääressä, joten tänään ajattelin ottaa rennosti. Sää on yhä kylmä ja tuulinen, mikä osaltaan aiheutti hieman ongelmia illalla kaupungilla liikkuessa, mutta suomalaisella sisulla mentiin!

Tänään suuntasin paikalliseen perheeseen syömään. Sain kutsun couchsurfing sivuston kautta ja olin enemmän kuin iloinen! Perheeseen kuuluu äiti, koira ja kaksi tytärtä iältään 15-19. Tytöt eivät juuri puhuneet englantia joten tietokone vei voiton minun seurasta, äiti kuitenkin oli aivan mahtava! Söimme alkupaloiksi paikallisia herkkuja kuten kinkkua ja juustoa, sekä kananmunia jonkinlaisella majoneesi-sinappi kuorrutteella. Tämän jälkeen vuorossa kasvis-kana keitto ja riisi sekä juustoiset kanankoivet. Jälkiruoka oli keliakiani vuoksi aiheuttanut hieman päänvaivaa, sillä kaikki unkarilaiset herkut sisälsivät jauhoja. Sain kuitenkin marjoja ja kermavaahdontapaista vaahtoa (ja vielä oikeassa suhteessa: marjoja 0.5dl, vaahtoa 2dl). Ainoa miinus oli, että silmät ois syönyt vielä enemmän jos maha vaan ois jaksanu!

Ruokailun jälkeen keskustelimme Unkarista ja mm. unkarilaisesta pääsiäisen vietosta. Hän myös antoi vinkkejä Unkarin sisäiseen matkusteluun ja lupasi, että voitaisiin mennä joku kerta yhdessä Debreceniin ja mahdollisesti Tokajille (hyvää viiniä!). Perheen äiti työskentelee paikallisessa televisiossa ja lupasi kysyä, jos saisi järjestettyä mulle kierroksen sielläkin :) Jos säät suosii torstaina suuntaamme läheiseen perinnekylään. Aion myös viikonloppuna eksyä sinne main, sillä luvassa pääsiäismarkkina tunnelmaa! Kaiken tämän avun jälkeen perheen äiti vielä lähti kanssani Nyíregyházan keskustaan tutustumaan ja kertoi mm. paikallisten rakennusten historiaa ja monumenttien tarinoita. Keskustassa on valtavasti pieniä yksityiskohtia, jotka ohittaa helposti ellei pysähdy hetkeksi katsomaan ja tiedä niiden tarinaa.

Hyvän ruuan jälkeen olinkin niin täynnä energiaa, että päätin pitää itselleni pienen parintunnin kuntoilusession. Olis kova hinku päästä juoksemaan jahka sää taas hieman lämpenee :) Tällä erää piti tyytyä lihaskuntoon täällä omassa komerossa. Nyt vain venyttelemään ja suunnittelemaan huomista.

PS. Tarkkasilmäisimmät ehkä huomaavat että hieman muutin blogin ulkoasua, mielestäni paikallinen katutaide ansaitsee tulla esitellyksi ;>

Kuvassa edustettuna Unkari, Turkki, Suomi ja Ranska!

Päivystys hommia!

Niin taas on työviikko takana!
Osasto vaihtui tälläkertaa jonkin sortin gynekologiseksi päivystykseksi, joka oli sekoitus päivystystä ja äitiysneuvolaa. Asiakkaina kaiken ikäisiä naisia, jotka pääosin olivat raskaana. Syitä vastaanotolle tuloon olivat mm. erilaiset gynekologiset tutkimukset ja vauvan sydänäänien kuuntelu, toisaalta paikalla oli myös muutamia keskenmenon saaneita ja potilaita, joilla epäiltiin kasvainta kohdussa. Unkarissa jokainen raskaana oleva nainen käy raskausviikolla 36 lääkärillä, joka tekee sisätutkimuksen ja ottaa emättimestä bakteerinäytteen, jotta mahdolliset tulehdukset voidaan hoitaa ennen synnytystä, ettei lapsi saa tartuntaa (tehdäänkö näin Suomessa?). Papa -kokeen ottoa naisille suositellaan vuosittain. Muutenkin äitiysajan seuranta tapahtuu pääsääntöisesti sairaalassa.

Vastaanotolla työskenteli 3 hoitajaa ja lääkäri. Tähän mennessä ehkä opiskelijamyönteisin paikka tässä sairaalassa! Työntekijät (jopa lääkäri) kertoi aina mitä tehtiin ja miksi tehtiin ja mitä löydettiin tutkimusten aikana, lisäksi hoitaja kertoi vastaanoton suurimmista asiakasryhmistä yms. Saimme olla katsomassa lääkärin ja hoitajien tekemiä tutkimuksia, lisäksi käytin doppleria vauvojen sydänäänten kuunteluun :)

Omalta osaltani päivä jäi vähä lyhyeksi, sillä jo tunnin jälkeen suuntasin taas hammaslääkäriin, joka siis ei tehnyt muuta kuin putsasi ärtyneen viisaudenhampaani ja kaikki aftat suussani. No tulipa käytyä.. Tällä reissulla meni reilut parituntia. Lähdimme jo yhden jälkeen sairaalasta sillä sää oli niin huono. En tosin keksinyt miksi huono sää antoi meille syyn lähteä aikaisemmin kotiin, kun kuitenkin sairaalan sisällä työskentelimme... Mutta samapa tuo, pääasia on, että päästiin kotia!

Jos jotain hyvää, niin aina jotain huonoakin!

Uusi viikko ja uudet kujeet sairaalankin saralla! Tiistaina siirryimme lapsista naistentaudeille ja päädyin osastolle, jossa oli pääasiassa erilaisista toimenpiteistä toipuvia potilaita diagnooseina kaikkea myoomista prolapseihin ja umpisuolenleikkauksesta kohdunkaulan syövän eri asteisiin. Hoitajista yksi puhui hieman englantia, mutta se ei juuri auttanut, sillä osastolla melko vähän tehtävää. Lähinnä vaihdoimme lakanoita ja kanyloimme pariin otteeseen. Yllättäen päivä kuitenkin meni melko nopeasti.

Eilen osasto vaihtui osastoksi, jossa toisella puolella oli patologisesti raskaana olevia naisia (mm. raskausmyrkytys, raskausdiabetes) ja toisella puolella jo synnyttäneitä naisia, joilla raskauden aikana oli ilmennyt ongelmia. Osaston lääkärillä oli huono päivä ja ilmoitti heti aluksi, ettemme olleet tervetulleita lääkärinkierrolle. Seuraavaksi hoitaja kertoi osaston ilmapiirin olevan hieman heikko, sillä hoitajilla oli sisäisiä riitoja kätilön ja sairaanhoitajien vastuista. Täällä Diploma Nurse on koulutukseltaan "huomattavasti" korkeammassa asemassa ja omaa kätilöitä enemmän oikeuksia. Kätilöt toimivat lähinnä lääkärin assistentteinä. Vietimme päivän siis istuen ja ihmetellen, kunnes tuli kutsu synnytykseen. Suojavaatteet ylle ja menoksi!

Koska tämä oli ensimmäinen synnytykseni ikinä, en voi juuri vertailla menoa Suomeen. Huone oli kuitenkin iso, tilaa parhaimmillaan 6 synnyttäjälle, joskins yleensä kerrallaan oli vain yksi. Synnytyksessä aina mukana lääkäri ja 1-2 kätilöä. Tässä synnytyksessä kätilöopiskelijoita :) Kivun lievitykseen käytetään lähes automaattisesti epiduraalipuudutusta ja ilokaasua, aquarakkuloista ei oltu kuultukaan, eikä erilaiset vaihtoehdot synnytys asennoista yms. olleet niin tuttuja. Synnytys oli melko nopea ja helpon näköinen ja tämän jälkeen vauvasta pyyhittiin enimmät limat ja näytettiin sitten pikaisesti äidille ennen vauvan vientiä osastolle, jossa viime viikolla olin. Tämän jälkeen kätilö veti istukan yms. ulos ja lääkäri alkoi paikkailla synnyttäjää. Tilanne synnyttäjälle varmaan kamala, sillä vaikka synnytyksessä apuna olivat vain 2 opiskelijaa ja lääkäri, paikalla oli katsomassa n. 10 muuta työntekijää ja opiskelijaa. Huh.

Myöhemmin pääsimme vieä katsomaan sektiota, joka sekin sujui näppärästi "ohjekirjan" mukaan. Toimeenpiteen suorittivat kaksi lääkäriä ja kaksi sairaanhoitajaa. Toinen huolehti välineistä ja toinen otti vauvan ja toi tutkittavaksi. Siinä lääkärien työskentelyä katsellessani (ronskeja otteita pohtiessani) mietin, mahtavatko lääkärit siinä leikatessaan ajatella, että kyseessä on jonkun kokonaisen, ajattelevan ja tuntevan ihmisen osa, vai näkevätkö he siinä vaiheessa mahan lähinnä objektina, joka kuuluu leikata, ottaa vauva ja sulkea. Siltä se vähän näytti ainakin.

Sairaalasta päästyäni alkoi tälläytyminen illan seminaaria ja ravintolailtaa varten. Koska aikaa oli rajallisesti myöhästyin hieman ja oikeastaan ensimmäinen tunti seminaarista meni ohi (tosin en kieltäkään olisi ymmärtänyt), koska koordinaattorin kanssa suuntasimme hammaslääkärille viisaudenhampaitani ihmettelemään. Onneksi ei näillä näkymin tarvitse leikata, vaan riittävän puhdistuksen pitäisi rauhoittaa tulehdusta, tänään vielä toinen puhdituskäynti ja eiköhän se siitä :) 

Balázs & minä

Seminaarissa ei ollut kauheasti osallistujia, mutta luennot olisivat olleet melko mielenkiintoisia. Aiheina mm. ravitsemus ja sen suositukset, krooniset sairaudet ja niiden ehkäisyn merkitys ja keinoja siihen, sairaala ja kardiologinen työskentely sekä erasmus ja kansainvälisyyteen liittyvät asiat. Luentojen jälkeen siirryimme "ravintolaan", joka siis muistutti lähinnä pitopalvelu juhlapaikkaa. Ruoka oli hyvää, joskin samaa kanaa ja ranskalaisia syön päivittäin sairaalassa huomattavasti edullisemmin. Juhlat kuitenkin olivat hauskat, ihmiset nätteinä ja musiikki Unkarilaista disko-iskelmää yhden miehen bändin esittämänä.  

Voittajan on helppo hymyillä...

Illan paras anti oli kuitenkin arvonta. Arpoja myytiin pitkin iltaa hintaan 100ft, eli n. 0.30€ kappale. Jokainen halusi ostaa arpoja ja monet upottivatkin niihin rahaa jopa kymmeniä euroja (Olihan voittoina mm. palasaippuaa!). Itsekkin hairahdin ostamaan muutaman arvan vain koska tunnelma oli tarttuva ja suklaa ja kuohari ehkä hieman houkuttivat. Arvonnan aloitusta odotettiin kuin kuuta nousevaa ja ihmiset olivat uskomattoman iloisia jokaisesta arpavoitostaan, joka noudettiin aplodien saattamina. Parhaimmillaan samat henkilöt voittivat kymmeniä palkintoja. Itselläkin sattui hyvä tuuri ja voitin kaikilla paitsi yhdellä arvalla kaikkea tarpeellista, kuten savipurtilon, nallen ja lahjakortin leipomoon. Ne, jotka eivät mitään voittaneet ottivat asian aika raskaasti... 



Koska eilen olin onnekas, oli odotettavissa, ettei tänään kaikki asiat suju. Laskut odottelevat maksajaansa, mutta olen hukannut avainlukulistani ja uuden aktivoiminen maksaa 20-60€ sekä runsaasti vaivaa. Mulla on täällä monia listoja mukana, mutta niitähän ei voi aktivoida, vaan joudun tod.näk. käymään konsulissa tunnistautumassa ja sen jälkeen pankki lähettää uuden listan mulle tänne, tai konsuliin. Kettumaisen asiasta tekee sen, että säilytän listaa aina samassa paikassa, enkä ole ottanut sitä matkoille mukaan, nyt se ei kuitenkaan siellä paikassa ole, enkä löydä sitä tästä komeronkokoisesta asunnosta vaikka olen jo kaikki kalusteetkin siirrellyt ja alustat putsannut. Saa nähä miten käy!

Pikavisiitti Romaniassa

Home, sweet home! Keskiviikko iltana pakkasin rinkan hieman epävarmana siitä, paljonko tarvitsisin lämmintä vaatetta mukaan. Sää ennusteiden mukaan luvassa parhaimmillaan 7 astetta pakkasta. Sain kuitenkin pakattua ja torstai aamupäivästä hyppäsin junaan. 

CLUJ NAPOCA

Romanian leit ovat ehdottomasti iloisimpia
 rahoja mitä olen nähnyt:D

Nyíregyházan kansainvälisten lippujen tiski oli suljettu, joten sain ostettua lipun vain sille asemalle asti, jossa vaihtaisin junaan. Jännittävän asiasta teki se, että vaihtoaika oli 5minuuttia. Matka sujui hyvin ja ehdin kuin ehdinkin seuraavaan junaan, jossa ongelmat sitten alkoivatkin. Konduktööri ei puhunut englantia, mutta olin ymmärtävinäni, ettei hänkään voi myydä lippua määränpäähäni Cluj Napocaan asti. Muutaman puhelun soitettuaan hän kuitenkin palasi ja ilmoitti, että voisi myydä lipun n.40€hintaan. En kuitenkaan ollut ottanut mukaan forintteja kuin reilu 10€ edestä ja hetken neuvoteltua ja seteleitä pyöriteltyäni konnari ilmoitti, että 4000ft niin saan lipun Romanian asemalle. Olin hieman häkeltynyt ja maksoin kiltisti lipun tajuamatta, etten saanut koko lippua. En myöskään tajunnut, että matkaa kyseiseltä asemalta Romaniaan oli vain muutama pysäkki, joten taisinpa maksaa reilua ylihintaa.

Tällaisissa maisemissa kelpasi matkustaa!

 Romanian puolella konduktööri vaihtui, eikä tämä puhunut Unkariakaan, oli vain ihmeissään miksen omista lippua. Hetken kielimuurin kanssa taisteltuamme konnari löysi vaunusta nuoren naisen, joka onneksi puhui englantia. Selvittelimme asiaa ja molemmat päivittelivät edellisen konnarin toimintaa, mutta sain kun sainkin ostettua lipun määränpäähäni asti. Kaiken tämän jännityksen jälkeen otin torkut, enkä näin ollen nähnyt Romanian upeita vuoristoisia maisemia. 

Saavuin ajoissa Cluj Napocaan, joka on reilun 300 000 asukkaan opiskelijakaupunki Transilvanian alueella. Paikallisessa yliopistossa mm. suomenkielen opiskelulla on pitkät perinteet! Hetken kaupungilla harhailtuani tapasin  hostini, paikallisen naisen, johon olin ollut yhteydessä couchsurfing nettisivuston kautta. Heitimme tavarat asunnolle ja lähdimme tapaamaan hänen ystäviään seinäkiipeily"baariin". Siellä paikalliset harrastajat joivat, napostelivat, katselivat leffaa, kuuntelivat hyvää musaa ja seinäkiipeilivät. Huikeeta! Käytiin vielä muutamalla paikallisessa kuppilassa ja sitten vain nukkumaan.

Luminen Cluj Napoca

Perjantaina tutustuin kaupunkiin itsenäisesti Antonian ollessa töissä. Aikaa ei ollut kuin parituntia, joten pikaisesti kävin valokuvaamassa isoimmat kirkot ja patsaat. Kaupunki vaikutti mukavalta, joskin kylmästä säästäjohtuen hieman harmaalta. Antonian päästessä töistä suuntasimme tämän kaverin biljardikuppilaan pelailemaan ja sieltä kohti outlet-myymälöitä. Cluj Napocassa oli runsaasti merkkivaateliikkeiden outletteja, joissa oli edullisesti (kilohintaan) viimeisiä yksittäiskokoja ja viallisia tuotteita. Tarttuihan sieltä itsellekkin jotain mukaan...

Perjantaina Cluj Napocaan saapui myös omatoimimatkailijoiden ryhmä Nyíregyházasta, jossa mukana oli myös kaksi suomalaista opiskelijaa, jotka myös suorittavat harjoitteluaan täällä, joten päätin viettää iltaa heidän kanssaan. Hauskaa oli, mutta myöhään meni. Erkanin Unkarinporukasta ja jatkoin iltaa Antonian ystävän syntymäpäiväjuhlien jatkoilla gay-baarissa, jossa istahdin purukumin päälle. Se siitä hauskasta illasta. Varhainen aamujuna myös hieman kiristeli hermoja, mutta onneksi viimein aamukuudelta pääsin nukkumaan!

SIBIU

Sibiun keskusaukio

Lauantaina kahdeksan jälkeen juna lähti kohti Sibiuta, vahingosta viisastuneena olin ostanut lipun jo aiemmin, mutta ikäväkseni tämän jälkeen sain kuulla, että Sibiuun kulkee myös paljon busseja edullisemin ja nopeammin. Eniten kuitenkin harmittaa se, että Romaniassa jouduin maksamaan aikuisten hinnan, sillä en ole opiskelijana Romaniassa. 

Sibiu sijaitsee vuoristoalueella suurinpiirtein keskellä Romaniaa ja vastassa oli tämänkertainen hostini, 18 -vuotias paikallinen poika. Aloitimme päivämme yrittämällä irroittaa purukumia housuistani. Nicu oli avulias ja internetin ja parin tämän äidille soitetun puhelunjälkeen oli mustissa housuissani enää valkoinen, mutta ei tahmea läikkä, toivottavasti seuraavassa pesussa lähtevät loputkin mömmöt. Lopun iltapäivän vietin itsekseni kaupungilla kävellen ja paikallisessa tornissa vieraillen hänen pitäessä matikantukiopetusta kaverilleen. 

Kaupunki oli upea säätä myöten! Harmaita hiuksia aiheutti ainoastaan pieni eksyminen ja se, etten löytänyt bussilippu kioskia, joten päätin kävellä tuon 5kilometrin matkan keskustasta asunnolle bussipysäkkejä seuraamalla. Mikäs siinä reippaillessa!

Sibiu, Voiko tällaisesta olla tykkäämättä?

Illaksi suuntasimme paikalliseen kahvilaan, jossa tapasin Nicun ystäviä. He olivat uteliaita kuulemaan Suomesta ja suurtahilpeyttä aiheuttivat mm. Suomen "lämmin"kesä ja kouluun ajaminen traktorilla. Myöhemmin siirryimme tunkkaiseen kuppilaan Reggaebileisiin. Vanhana ja edellisen yön väsyttämänä jouduin luovuttamaan jo kahden jälkeen, jolloin palasimme jalan asunnolle.

Sunnuntai meni hieman ohi aamu-unien ja ruuanlaiton takia, mutta vihdoin ja viimein iltapäivästä kävimme lainaamassa pyörät ja lähdimme ulkoilemaan. Ensimmäiset parikilometriä taistelin käsijarrujen ja vaihteiden kanssa (miesten maastopyörä), mutta sitten pääsin vauhtiin. Fillaroimme paikallisessa metsikössä ja kävimme kukkulan juurella ihastelmassa maisemia. Nyt taas muistin kuinka ihanaa ja helppoa pyöräilu onkaan!

Tänään sitten vain aamusta juna kohti kotia. Lipun sain etukäteen ostettua ja kaikki sujui hyvin Teho-osastoa katsellessa. Puolessa välissä matkaa viereeni osui paikallinen mies, jonka kanssa keskustelin mm. romanialaisista ja romaneista, sekä siitä kuinka hän ei oikein pidä Pohjoismaisista ihmisistä, koska ollaan totuttu liian hyvään ja ollaan "kylmäsydämisiä". 

Kaikenkaikkiaan Romania kyllä hurmasi! Jännitystä aiheutti kieli, joka oli täyttä hepreaa. Ilmeisesti espanjalla, ranskalla tai italialla olisi jotenkuten pärjännyt, mutta nyt oli hieman orpo olo. Yleisesti kaupunkikuva oli siisti ja ihmiset olivat jotenkin helpommin lähestyttäviä kuin unkarilaiset. Romaniassa oli oikeastaan aika kotoisa olo, ja koska monilla ennakkoluuloja kyseisen maan kansalaisia kohtaan voin täysin sydämin sanoa, että Kauhajoella romaneja näkee päivittäin enemmän kuin Romaniassa. Harmitti, että en ehtinyt syödä paikallisia erikoisuuksia, kiitos keliakian ja osaltaan sen, ettei paikalliset hostit niin piitanneet ulkonasyömisestä. Ehkä kuitenkin joku kerta otan bussin ja piipahdan Oradeassa syömässä!

Tornimuseon valokuvanäyttely

Ilta-aurinko tornista päin

Sibiun "turistikatu"

Sunnuntai retken maisemia

"Ain laulain työtäs tee..."

Aamu alkoi hyvin, mutta loppui huonosti. Uhrasin 15 minuuttia aamustani yrittäessäni saada vesipulloa auki! Täällä korkit ovat puolet siitä korkeudesta mitä ne ovat Suomessa, ja jostain syystä tänään kaikki 6 pulloa olivat jumittuneet täysin. Lopuksi hermostuin ja jouduin leikkaamaan pullon auki veitsellä. Muistoksi pullojen avaamisesta sain kuitenkin iloisen rakkulan käteeni.

Sairaalalla odotti seuraava vastoinkäyminen. Tuutoropiskelijani loisti jälleen poissaolollaan, sillä asuntolassa oli kai tänäänkin jonkinmoiset pirskeet. Kappas kun unohti taas infota asiasta. Lähdin kuitenkin likkojen matkaan uudelle lastenosastolle, joka (google kääntäjän mukaan) oli lasten ensihoito-osasto. Osasto oli pieni ja siellä oli runsaasti hoitajia joista kukaan ei jälleen ottanut ketään meistä huomiinsa, joten osastolla ei ollut mitään tehtävää meille. Endoskopioihin olisimme päässeet, kun yhtäkkiä tuli kutsu toiselta osastolta, että voimme siirtyä sinne ja vietimmekin lopun päivää pikkulasten vuodeosastolla, jossa hoitajan mukaan kaikilla oli keuhkoputkentulehdus.

Ensimmäiset 2 tuntia kirosin huonoa tuuriani ja valmistauduin tylsään päivään, mutta loppujen lopuksi tämä oli paras päivä sairaalalla! Lapset olivat kaikki alle vuoden ikäisiä ja suurimmalla osalla oli äiti koko ajan paikalla. Sain kuitenkin syöttää, kylvettää ja hoivata pikku vauvoja ja auttaa mm. liman imemisessä ja kanyloinnissa. Tämän osaston sairaanhoitajat olivat mahtavia! He muistivat nimeni ja huutelivat sitä aina kun oli jotain tehtävää. He eivät puhuneet sanaakaan englantia, mutta yrittivät sitkeästi selittää asiat unkariksi ja yleensä pääsimme jonkilaiseen yhteisymmärrykseen. Myös lasten vanhemmat ottivat kielitaidottoman hoitajan hyvin vastaan! Synnytysvuode osasto oli ahdistava, mutta tämä osasto mukava.

Ilokseni huomasin, että kaikki muksut tykkäsivät Asikkalan puiset rattaat -laulusta. En tiedä mikä lausussa hurmasi, mutta sitä joka muksu jäi aina kuuntelemaan kesken itkun. Kun laulua yritti vaihtaa alkoi itku taas. Siinä sitten hoilasin mennen tullen asikkalan puisia rattaita lapsia heijaten vanhempien huvittuneiden katseiden alla. Innostuin niin osastosta, etten malttanut lähteä kotiin ollenkaan, vaan jäin muutamaksi tunniksi ylimääräistä.

Huomenna palaamme jälleen ensihoito-osastolle (ikävä kyllä), mutta sitten onkin loppuviikko vapaata! Unkarilaiset juhlistavat kansallispäivää perjantaina ja torstai mulla muutenkin on vapaa. Viikonlopun ajattelin viettää Romanian vuoristoisissa maisemissa :)

Filosofian tehtäviä ja kokovartalohierontaa

Tää meinas olla jopa mulle liian iso annos!

Tänään oli semmonen kiva päivä!

Aamulla heräsin kukonlaulun aikaan pesemään pyykkiä, koska aina muuten pyykkikone on varattu. Olin sopinut täksi päiväksi hieronta ajan Debreceniin ja päätin tehdä kouluhommat alta pois ennen junamatkaa.

Otin siis kaksi verkkokurssia tähän vaihdon päälle, anestesioidun potilaan hoitotyön ja filosofian. Molemmat omalla laillaan mielenkiintoisia, mutta jälkiviisaana olisin ehkä jättänyt ne valitsematta. Ei sillä, ettei mulla aikaa olis, mutta mieluusti sen ajan käyttäisin muuhun. Opintopisteet ovat kuitenkin tervetulleet, jos kesällä sais tehä jo sairaanhoitajan sijaisuutta! 

Ahkeruus palkittiin ja ehdin tehdä tehtävät liki valmiiksi ennenkun jouduin juoksemaan rautatieasemalle maha täynnä klimppisoppaa. Lippujen tilaus unkariksi sujuu jo hyvin, ainakin jos myyjä ei kysy mitään erikoista. Perille pääsin ja löysin hierojan salongin helposti, joskin muutama kilometri tuli taas käveltyä. Olisin varmaan laihtunut reissulla kivasti, koska kävelen vähintään tunnin reippaasti joka päivä, mutta onneksi edullinen suklaa pitää moiset riskit loitolla!

Aika loistava jäätelöannokseksi?

Hieronta oli hyvä ja edullinen. Uskomattoman edullinen jopa siihen nähden, että jouduin matkustamaan junalla päästäkseni sinne. Hintaa junalipuille ja hieronnalle (90min) tuli yhteensä alle 15€! Edullinen reissu olisi ollut, mutta päätin sitten piipahtaa vähän kaupoilla ja jäätelöllä (hinta vähän kirpaisi, mutta sen verran kekseliäs paikka, että kannatta maksaa). Samalla näin myös eräässä ostoskeskuksessa toimivan hierontapisteen, siellä puolentunnin hieronta olisi maksanut n.7€ eli hyvät kaupat tein kaikin puolin.

Olen shoppaillut täällä yhtä ja toista, joskaan mikään ei ole maksanut 10€ enempää. Olen käynyt paljon kaupoissa, jotka ovat joko tyylikkäitä kirpputoreja tai jonkinlaisia poistomyymälöitä, en ole aivan varma. Tuotteet ovat edullisia ja uuden veroisia, mutta kutakin tuotetta on yleensä vain 1-2 kappaletta. Ota siitä sitten selvää, itse ainakin olen hyviä löytöjä tehnyt!

Lastenteho

Laitan muutamia kuvia teholta, ensiviikolla siirrymme naistentaudeille tai toiselle lasten osastolle. Hullua. On hieno nähdä monia osastoja ja silleen kyllä tosi hyvä, mutta oppia ei kyllä ehdi mitään kun ollaan kolme päivää per osasto ja sitten vaihtuu. Tosin se ei tunnu paikallisia opiskelijoita juuri kiinnostavankaan. 

Osastolla oli 6 potilas huonetta, joihin jokaiseen mahtui yhteensä 2-8 lasta. Tällä hetkellä osastolla oli n. 6 lasta iältään 1-17 vuotiaita. Syitä osastolle tuloon oli mm. aivokalvontulehdus, kurkunpääntulehdus, virusperäinen keuhkokuume, jonka seurauksena kehittynyt sydänlihaksen- ja sydänpussintulehdukset. Paikalla oli myös muutamia leikkauksesta toipuvia lapsia, eli monenlaista diagnoosia ja hoitoa oli nähtävillä. 

1-2 hengen potilashuone

Isoin potilashuone ja sängyt pienille lapsille

Lääkekaapit sijaitsivat avonaisessa huoneesas käytävällä,
vain huumausaineiksi laskettavat lääkkeet säilytettiin tarkemmin

Aluevaltaus

Nyt se on koettu; Unkarilainen rockkonsertti!

Kyseessä siis Rockmafia tour 2013, joka kokosi tänne Nyíregyházaan kuuluisia unkarilaisia bändejä. Lämppärinä Bornout, jonka jälkeen aloitti Depresszió. Ihastuin suunnattomasti Depresszión ja hairahduin ostamaan elämäni ensimmäisen bändipaidankin, joskaan ei juuri bändipaidalta näytä. Muutenkin sisäinen rokkarini heräsi keikalla, ja vaikka ymmärsin laulunsanoista vain sanan sieltä ja täältä, lauloin mukana ja nautin täysin siemauksin. 

Depresszió -Te vagy a szerem

Alvin és  a Mókusok (Alvin ja pikkuoravat) eivät yltäneet läheskään Depresszión tasolle. En tiedä mikä siinä mättäs mutta musiikki vain oli tylsää, eivätkä esiintyjät näyttäneet nauttivan hommasta. 

Alvin és a mókusok - Balekok dala

Pääesiintyjä, jo vuonna -89 uransa aloittanut Tankcsapda sen sijaan sai taas pään nyökkäänään ja nyrkin heilumaan! Kuitenkin Depresszió on yhä omasuosikkini! 

tankcsapda -Rock and rollnak hívot

Ainoa miinus oli muu yleisö. Kaikenlaista koheltajaa on tullut Suomessakin vastaan, mutta täällä meni kaikki hieman överiksi. Täällä kesken keikan oli tapana jakautua kahteen osaan niin, että keskellä yleisökenttää jäi tyhjäkohta, kun bändi alkoi luvan porukka lähti täysillä ryntäilemään ja puskemaan toisia päin. Tai vaihtoehtoisesti porukka juoksi ja ryntäili ympyrää pitkin salia. Kerran vahingossa jäin jalkoihin ja oikeesti hieman pelkäsin vaikkei väkeä ollut kuin useita satoja. Tapahtuma oli ikärajaton ja hieman pelkäsinkin pienempien puolesta, onneksi järjestyksen valvojat olivat ajantasalla ja päästivät eturivissiä olevan isän kahden lapsensa kanssa katsomaan keikkaa lavan eteen aidan toiselle puolelle. Katselin keikat eturivin kieppeiltä, koska koin, että se oli turvallisempi paikka kuin keskilattia ryntäilyineen. Puolet ensimmäisestä keikasta meni hiuksia suusta sylkiessä, kun edessä oleva nainen innostui huiskimaan niillä mennen tullen ja vei muutenkin n. 5 ihmisen tilan tanssillaan kaverinsa kanssa, onneksi toinen heistä oli oikea linssilude, ja kun keskilattia tyhjeni ryntäilyä varten juoksi tämä tyttö sinne, jotta pääsisi valokuviin =vihdoinkin tilaa mulle!

Alvinin keikan vietin kanttiinissa, mutta Tankcsapdan keikalle suuntasin taas eturiviin, josta kyseiset naiset olivat juuri lähdössä pois ja sain kun sainkin täydellisen paikan lavan edestä! Ikäväkyllä naiset palasivat ja moni muukin halusi eteen, jolloin sain taistella paikastani. Ensimmäiset puolituntia keikasta sujui ongelmitta, sitten alkoi tuuppiminen, työntäminen ja muu häiriköinti. Järkkäritkin kävi siinä kolmesti ojentamassa porukkaa. Olin välillä ihan motissa niin, että varpaat osoitti vasemmalle ja nenä oikealle, kolme kyynärpäätä mahassa, eikä mitään mahdollisuutta liikkua. Hengissä kuitenkin selvisin (=

Hinta koko tapahtumalle oli 3000ft, eli noin 10€, mikä oli paikallisista hurjan paljon. Itse taas en meinannut uskoa, että noin edullisesti voi nähdä näin monta bändiä ja vielä nimekkäitä. Ei hullumpi maa tämä Unkari!

PS. Yleisön seasta bongattu (liian) monta vyölaukkua niin miehillä, naisilla, nuorilla kuin vanhoillakin! 

Tankcsapda

Hyvä ruoka, parempi mieli

Lupailin paikallisille ja turkkilaisille, että kokkailisin joku kerta heille suomalaista ruokaa. Koska tänään oli vapaa, päätin tehdä sen tänään! Aamulla heräsin jo kukonlaulun aikaan pyykkäämään ja siivoamaan. Tämän jälkeen suuntasin kohti kaupunkia metsästämään tattarijauhoja karjalanpiirakoihin ja lihaa klimppisoppaan. Ajattelin ostaa jotain tyylikkäästi torilta, mutta tyydyin kuitenkin SPAR -marketin valikoimaan, koska siellä luki mitä lihaa mikäkin on. Tattarijauhoja en kuitenkaan löytänyt. Muutenkin jauhovalikoimat melko heikot suomen vastaaviin verrattuna, missä on perunajauhot, leipäjauhot, puolikarkeat jauhot, ohrajauhot, kaurajauhot, hiivaleipäjauhot ja ruisjauhot!?!. Täällä valikoimissa oli lähinnä kolmea erilaista vehnäjauhoa ja pussitkin olvanansa pieniä. No, mutta löysin kuitenkin tummempaa gluteenitonta "leipäjauhoa", jonka päätin ostaa. Tarvitsin myös puuroriisiä, jonka metsästäminen oli lähes yhtä hankalaa kuin jauhojen. Kun vihdoin sain tavarat kassalle VISA irtisanoi JÄLLEEN itsensä. Hankin kortin vartavasten reissua varten, ettei tule ongelmia toimivuuden kanssa mutta ei, Visa on temppuillut tämän reissun aikana enemmän kuin rakas electronini koko elinaikanaan. Jokaisessa kaupassa korttia pitää vinguttaa montakertaa ennenkuin koneet suostuvat sen hyväksymään. Aloin jo epäillä, että tilini on salaa tyhjennetty, mutta onneksi mitään hälyyttävää ei ollut nähtävissä. Automaateilla kortti on kuitenkin aina toiminut moitteettomasti. Missä lie vika, täytynee kaivaa taas elcetroni käyttöön.

Takaisin ruuanlaittoon.. Päivän menu sisälsi siis klimppisopan, makaroonilaatikkoa, karjalanpiirakoita ja pannaria ja juomapuolelle valitsin kotitekoisen fisun, jonka laitoin jo eilen sekoittumaan.

Vaikka kaikki päivän ruuat olivat tavallaan todella helppoja valmistettavia niin jotenkin sain uhrattua aikaa niiden tekemiseen n. 7 tuntia. Sisältäen siis tiskit ja uunissa olot ajat. Hullua. Tosin innostuin ehkä hieman liikaa keittelemään sitä karmean näköistä luista läski-liha palaa, jollaiseen en suomessa olisi koskenut, mutta joka oli mainio lihaliemeen. Ostin myös itse pilkottavat keittovihannekset joihin uhrautui paljon aikaa surkean veitseni vuoksi. Loppujen lopuksi keitosta tuli kuitenkin loistavaa! Tykästyin myös ehkä hieman liikaa laakerinlehtiin ja mustapippuriin, koska tuutorini meinas, että vähän liian mausteista hänen makuunsa. Muuten porukka söi kiltisti lautasensa tyhjiksi. Itse rakastuin klimppitaikinaan raakana, olisin voinut syödä koko taikinan silleensä.

Karjalanpiirakat ovat omalukunsa. Tavallaan niin helppoja tehdä, tavallaan ihan mahdottomia. Aina tulee tehtyä liikaa tai liian vähän puuroa, tässä tapauksessa liikaa. Tosin olen ylpeä, ettei puuro palanut pohjaan! Gluteenittomat leipäjauhot sisälsivät siemeniä, jotka olivat hieman hankalat karjalanpiirakoita rypyttäessä, mutta eivät ne juuri makua haitanneet. Kovin kauniita niistä ei tullut, mutta ihan kohtuullisen hyviä ja kelpasi muillekkin. Munavoin kanssa meinas käydä vähän nolosti. Vein munat kiehumaan ja tulin huoneeseeni datailemaan. Noin vartin päästä muistin, että munat olivat yhä kiehumassa ja ryntäsin keittiöön. Joku ne oli onneksi jo pelastanut hellalta ja vain toinen oli ehtinyt räjähtää, mutta näitä sattuu!

Nyt väsymys on suunnaton ja huomenna sairaalalle, oli kuitenkin hauska ilta ruuan parissa :)

Osaston vaihto!

Juuri kun alkoi päästä neuron tavoille pitää opetella uudelle osastolle, ja kuten aiemmin kirjoitin vuorossa on naistentaudit ja lapset. Aamulla aloitin synnytysvuodeosastolla. Parin tunnin jälkeen kieliongelmien vuoksi siirryin lasten teholle, tai infektiolle, jäi hieman epäselväksi. Teho-osasto luki kyltissä, mutta infektioista johtuen kaikki siellä olivat ja infektio-osastosta toinen opiskelijoista puhui. Mielenkiintoinen joka tapauksessa. Ainoa "harmi" oli se, että potilaita ei ollut kuin kourallinen, joten hoitajia oli paljon suhteessa potilaisiin. Tämän vuoksi me emme saaneet tehdä juuri mitään. Kerran mittasimme verenpaineen ja olimme mukana nenämahaletkun laitossa. Nähdä kyllä sai vaikka ja mitä mm. keskivaltimo katetroinnin, intuboinnin, keuhko ultran ja jonkinlaisen pleuradreenin. Osasto ei vieläkään täyttänyt aivan Suomen aseptiikkatasoa, mutta muuten alkoi jo tuntua sairaalalta. Virtsamäärät ja nesteet mitattiin tarkkaan. Tiputus nopeudet säädettiin laitteilla ja monilla potilailla käytössä myös muita erilaisia automaattisia annostelijoita. Osasto itsessään näytti todella vanhalta ja laasti hieman rapisi jo seiniltä. Neuroon verrattuna huonokuntoinen, kapea käytäväinen ja tunkkainen osasto.

Tällä osastolla hoitajien piittamattomuus opiskelijoita kohtaan jotenkin korostui neuroa enemmän. Jälleen yksi hoitaja oli melko aktiivinen ohjaaja, mutta muuten tuntui, etteivät hoitajat huomioineet meitä mitenkään vaikka olisimme olleet samassa huoneessa. Kukaan ei selittänyt mitään toimenpiteitä vaikka katsoimme vierestä, eikä kukaan todellakaan ehdottanut, että me voisimme tehdä joitan, hyvä kun katsoivat päin. Harmi sinänsä. He eivät ilmeisesti myöskään tiedä, että olen ulkomaalainen.

Toivottavasti homma kuitenkin käynnistyy pian paremmin, enkä joudu takaisin synnytysvuodeosastolle. Se kaksi tuntia oli ehkä elämäni toiseksi ahdistavin sairaala kokemus. Huoneet täynnä pieniä tuhisevia ja itkeviä vauvoja joilta otettiin verinäytteitä ja kuskattiin kärryillä äitien luo ja takaisin. Muutenkin hoitajien työskentely melko vauhdikkaan ja kustannustehokkaan oloista. Ei kyllä yhtään mun juttu nuo vauvat.

Tunsin myös lievää alemuuskompleksia, kun tapasimme klinkkaopettajaa ja kävimme läpi synnytystä ja sen jälkeisiä hoitajan toimia (kuulemma). Opettaja oli edellistä mukavampi ja oli kiinnostunut kuulemaan miten meillä Suomessa tehdään ja tenttasi mm. aprgarin pisteistä. Ongelma kuitenkin oli, että opiskelijat joutuivat toimimaan tulkkeina, joten homma ei aivan sujunut. En saanut selvää kysymyksistä kunnolla ja kun sain jonkinlaisen haisun, en osannut kertoa asioita englanniksi. Muutenkin oli tietämätön olo. Mut eikö tää tästä.

Possupataa ja lämmintä viiniä

Kuten edellisestä merkinnästä saattoi aistia, olin melko kiukkuunen aamusella sairaalalta tullessani. Nyt haluan esittää pahoitteluni kaikkia niitä kohtaan,jotka aamulla kirosin maanrakoon. Juhlat todella alkoivat klo 8.00 ja kun puoli yhdeksän jälkeen menin takapihalla sijaitsevalle terassialueelle oli viinit lämpenemässä ja sika pöydällä valmiina pilkottavaksi. Huisaaa!

Täytyy sanoa, että en tiedä parempaa tapaa viettää päivää kuin pilkkomalla possua, leipomalla skonsseja, juomalla lämmintä viiniä, jutelemalla ihmisille ja nauttimalla auringonpaisteesta. Sain myös maistaa vihdoin ja viimein kotitekoista Pálinkaa. Toisaalta nauratti, kun paikalliset kysyivät haluanko myös pilkkoa possua ja tietenkin kohteliaisuudesta suostuin, siinä sitten pilkoin possua kaikkien katsoessa ja taputtaessa. Luulivat varmaan etten oo ikinä ennen raakaa lihaa nähnyt. Sain myös puristella etikkaa pois kaaliraasteesta ja tehdä skonsseja alusta loppuun asti. Sääli kun en niitä voinut maistaa. Paikallinen possu-kaalipata kuitenkin oli hyvää. Lisäksi he tekivät possun lopusta makkaraa. Yleensä olen hieman skeptinen epämääräisiä suolimakkaroita kohtaan, mutta nyt täytyy sanoa että onneksi maistoin. Makkara maistui lähinnä mausteiselta murekkeelta ja riisiltä ja oli sanoinkuvaamattoman hyvää! Ihastuin myös paikalliseen lämpimään viiniin, joka on siis lämmitettyä punaviinia maustettuna kanelilla, sokerilla, pippurilla, inkiväärillä ja neilikalla. Maistui siis aikalailla punaviiniglögiltä. 

Kuitenkin ehkä koko juhlien paras hetki oli, kun luokseni tuli poika ja kysyi suomeksi "mitä kuuluu". Pojan äiti on sairaanhoitaja ja asunut Suomessa nyt 4 vuotta, tämän vuoksi poikakin oppinut hieman suomea. Oli hauskaa jutella, kun hän ei juuri puhunut englantia, joten juttelimme suomen ja unkarin sekoituksella. Aivan mahtavaa!

Informaatiokatkos

Ei mennyt ihan putkeen tää aamu ei.. Jokainen tietää kuinka vihaan mennä seitsemäksi töihin. Tänäänkin siis ennen kuutta laitoin kellon soimaan, tein aamutouhut juosten ja lähdin tarpomaan kohti sairaalaa. Sairaalaan päästyäni vaihdoin kamppeet ja ryntäsin neurolle. Pieni epäilys heräsi siinä vaiheessa, kun osastolle alkoi ilmestyä oudon näköisiä opiskelijoita, eikä tuutoropiskelijaani näkynyt missään. 

Parin viestin ja puhelun jälkeen sain kuulla, että tällä viikolla vaihtaisimme gynekologiselle osastolle, ja että oikeastaan tänään tuskin tarvitsisi ollenkaan olla sairaalassa, sillä hostellilla järjestettäisiin jonkin sortin opiskelijajuhlat tarkoituksena syödä unkarilaisittain. Näin ollen tuutoropiskelijanikin vain veteli sikeitä hostellilla. Koska olen huono puhumaan englantia puhelimessa asia jäi hieman epäselväksi, mutta ilmeisesti joku tapaa jonkun opettajan tänään kymmeneltä sairaalalla eikä ole väliä missä minä olen. Yhdeksältä alkaa juhlat, jotka kuitenkin alkavat vasta iltapäivällä. Tässä kaikki mitä sain irti. Lähdinkin iloisesti tarpomaan sairaalalta takaisin hostellille tietämättä mitään mistään.

Oikeastaan tuutoropiskelijani kyllä mainitsi juhlista jo viimeviikolla. Hän kertoi että sellaiset on tulossa, muttei osannut sanoa päivää ja uskoi koordinaattoriopettajamme informoivan meitä tarkemmin. Ja nyt kun tarkistin sähköpostin niin totta tosiaan; eilen ennen puoltayötä on tullut viesti, että tänään olis pippalot ja opettaja tulossa tänne iltapäivällä. Ei mittään, otan kiukkukutimet käteen ja alan tehdä kaulahuivia. Sainpahan ainakin kunnon aamulenkin kirpeän keväisessä säässä ja auringonpaisteessa.

Laitoin itselleni lohdutukseksi kuvan hauskasta laiskiaisesta

Miniloma Budapestissä

Tapahtumarikas pidennetty viikonloppu Budapestissä takana! Tarkoitus oli kirjoittaa joka päivä hieman jotan, mutta tabi ei oikein innostunut bloggerista ja päätti siksi kiusallaan hyppiä riviltä toiselle miten sattuu tehden kirjoittamisesta lähes mahdotonta. 

Matiaksen kirkon edustalta, Sema,Minä, Musthapa

Perjantai

Pääsimme lähtemään melko hyvissä ajoin Perjantaina junalla kohti Budapestiä. Kuten matkan aikana sain huomata likkojen ja mun "hyvissäajoin aamulla" -näkemykset eivät aivan kohdanneet. Matka kuitenkin sujui hyvin ja löysimme hostellin muutaman avuliaan paikallisen avulla. Hostelli sijaitsi ihan baarikadun liki ja muutenkin erinomaisten kulkuyhteyksien päässä kaikesta, seitsemän euron hinta yöltä ei myöskään päätä huomannut, varsinkaan kun hostellissa ei ollut muita asukkaita, eikä respaa, joten saimme olla melkein koko viikonlopun keskenämme. Ainoa miinus oli, että hostelli oli melko kylmä kuten koko Budapest.

Lyöttäydyimme yhteen couchsurfing nettisivun kautta yhteyttä ottaneeseen Egyptiläiseen, joka oli myös ensikertaa Budapestissä ja vietimme ekan illan lähinnä kävellessä ja tutustuessa paikkoihin. Vierailimme ainoastaan kallioon hakatussa kirkossa.

Illalla suuntasimme kaikkien suosittelemaan baariin Szimplaan, joka oli kaikkien kehujen arvoinen, aivan huikea paikka sisustuksineen! Harmitti ku en ottanut kameraa mukaan. Gizem ja Musthapa eivät kuitenkaan innostuneet kuubahenkisestä musiikista, joten suuntasimme lähellä sijaitsevaan yökerhoon. Sitä samaa mitä suomessakin, joten ei siitä sen enenpää. Ainoa ero mikä pisti silmään oli uloskäynti. Täällä monessa paikassa ulos pääseminen on tehty äärinmäisen hankalaksi. Kyseisessä yökerhossa ulko-ovea ei oltu merkitty mitenkään, vaan näytti lähinnä varauloskäynniltä ja sijaintikin oli jossain peränurkan takavasemmalla.

Lauantai

Hyvät oli näkymät kalastajalinnakkeesta!

Lähdimme porukalla heti aamusta etsimään Semmelweisin lääketieteen historian museota. Jokin kuitenkin meni pieleen emmekä löytäneet paikkaa, mutta muuta nähtävää kyllä. Kiipesimme Budan puolella sijaitsevalle kukkulalle, jossa sijaitsi mm. Pyhän Matiaksen kirkko ja kalastajalinnake sekä upeat näkymät Pestin puolelle. Sääkin suosi osiltaan, aurinkopaistoi, mutta tuuli oli kylmä ja lämpöä alle 10 astetta. Ulkona reippailtuamme suuntasimme Terror houseen, eli museoon jossa puitiin kommunistien ja natsien paikallisia julmuuksia. Odotukset olivat korkealla ja jouduinkin hieman pettymään, syynä ehkä huono englanninkieleni ja historian tuntemus. Muita päivän nähtävyyksiä olivat Pyhän Tapanin Basilika (St. Stephen Basilica) ja Heroes Square. Syömässä kävimme paikallisessa pikaruoka kiinalaisessa, jossa saimme tutustua paikalliseen pikaruokalatapaan. Ruuat olivat tiskillä esillä josta sitten valitsimme mitä haluamme, tämän jälkeen myyjä löi annoksen tyylikkäästi mikroon. Sama toistui myös muissa katuruokaloissa. 

Budan puoli

Illalla päätettiin lähikuppiloiden sijaan lähteä opiskelija(naamiais)bileisiin Budan puolelle saareen. Jännittävän asiasta teki reilun kuuden kilometrin matka, joka googlemapsissa näytti aika simppeliltä, puolituntia metrossa ja n. 2km kävelyä. Näin vakuuttelin kanssamatkaajille. Kaikki kuitenkin meni pieleen. Metro pysäkki oli keskellä ei mitään ja hetkeksi meni sormisuuhun, kun en osannutkaan sanoa mihin päin pitäisi lähteä. Kanssamatkaajat kaivoivat navigaattorinsa esille ja totesivat että silta Budan puolelle sijaitsee "ihan tuossa nurkan takana, meidän täytyy vain mennä tuon ostoskeskuksen taakse". Siinä kohtaa aloin jo hieman epäillä ja yritin hienovaraisesti vihjaista voisimmeko kysyä joltain, tai palata metroon, ettei meidän tarvitse kauaa värjötellä kevät vaatteissa pikkupakkasessa. Navigaattori kuitenkin voitti sisäisen kompassini äänin 2-1 ja lähdimme kiertämään ostoskeskusta päätyen toimisto-asuinalueelle.

 Matka johti usein umpikujaan ja navigaattori näytti matkaa saarelle olevan noin 2 tuntia kävellen. Samaan aikaan sain paikalliselta kontaktilta viestin, että matkaa sen hetkisestä sijainnistamme sillalle olisi n. 700m ja sillan jälkeen 500 metriä baariin. Navigaattori voitti kuitenkin jälkeen ja kävelimme ties missä n. tunnin kunnes pääsimme sillalle. Sillalla liikennöi onneksi ihana, lämmin bussi johon hyppäsimme. Sillan päässä oli pysäkki, josta baari näkyi n. 500 metrin päässä. Olin jo riemusta kiljuen hyppäämässä kyydistä samalla kun kanssamatkaajat vain istuivat ja ilmoittivat tyynesti, että navigaattorin mukaan meidän täytyy matkustaa vielä 2 pysäkkiä. Hävisin siis jälleen ja matkasimme kilometrin, parin päähän baarista. Tässä vaiheessa hermoni alkoivat olla hieman kireällä ja vannotin itselleni että seuraavan kerran matkustan yksin. Löysimme kuitenkin puolentunnin jälkeen perille viimeisenä esteenä junaradan ylitys, joka sekin sujui melko näppärästi vain kahden aidan yli kiiveten (paluu matkalla löysimme n. 60 metrin päästä virallisen radanylitys kohdan).

Pippalot olivat onneksi onnistuneet vaikka juomatarjoilu hieman kusi. Porukkaa oli melko paljon, mutta ei mielestäni ruuhkaksi asti ainakaan baaritiskillä, kuitenkin juomien saantiin meni 30-45 minuuttia, sillä baarimikko tarjoili vain tiskin vasemmalle nurkalle ja olimme epäonneksemme valinneet oikean nurkan. Viimein kanssamatkaajani saivat juomat, mutta jostain syystä mut blokattiin kokonaan. Johtunee siitä, että juttelin juuri brittiläisten kanssa, jotka olivat jo useaan otteeseen yrittäneet tilata juomia siinä kuitenkaan onnistumatta. Lopuksi juomat kuitenkin saatiin ja päästiin vauhtiin! Ensimmäiset 2 tuntia kiukuttelin, koska musiikki oli tylsää, lasinsiruja liikaa lattialla, joku läiskytti juomia mun päälle, kaikki töni jne. Sitten kolmen jälkeen väki alkoi pikkuhiljaa vähentyä ja viiden aikoihin ennen bileiden loppuja olin jo löytänyt sisäisen kreisibailaajani. Kotimatka suijui kireissä ja kylmissä merkeissä, mutta kesti vain tunnin. Seisemän jälkeen olin jo onnellisesti nukkumassa!

Arvatkaa keksinkö juuri joululahjatoiveen?

Sunnunta ja maanatai

Sunnuntain ja maanantain vietimme likkojen kesken eläintarhassa, shoppaillessa ja piknikin merkeissä Margit-saarella. Eläintarhassa pääsi pelottavan lähelle eläimiä. Sain melkein sydänkohtauksen, kun ihastelin jotain maaeläimiä ja yhtäkkiä kuulin n. 50cm pääniyläpuolella kohinaa ja tajusin että laiskiainenhan siellä oli juuri laskeutumassa pääni viereen. Illan vietimme  tyttöjen perhetuttavan turkkilaisessa ravintolassa, jossa litkimme teetä melkein neljä tuntia. Tapasin myös mukavan turkkilaisen herrasmiehen, joka kertoi nuorena poikana matkustelleen töiden puolesta paljonkin Suomessa ja tavanneensa täällä ensirakkautensa Ritvan. Välimatka Hangon ja Istanbulin välillä oli kuitenkin nuorelle rakkaudelle liikaa!

Vaikka viikonloppu oli kaikinpuolin onnistunut, en osaa edes kuivailla kuinka paljon arvostan omaa huonetta ja sitä, että voi itse päättää mitä tekee ja minne menee. Aloin viimeisinä päivinä väsymyksen ja jatkuvan toisten läsnäolon seurauksesta olla melko kireänä. Tuntui, että koko viikonloppu tehtiin sitä mitä mä halusin, koska "no matter, your choose". Yritin monta kertaa sanoa, että mä kyllä pärjään ihan oikeasti yksinkin ja mä haluan tehdä mitä haluan, mutta että mua ei yhtään haittaa vaikka muut tekisivät jotain muuta, voitais sitte sopia vaikka ruoka-aikana treffit johonkin. Nyt kuitenkin kaikki seurasivat mua ja suunnitelmiani kuin hai laivaa ja tunsin olevani vastuussa kaikkien viihtymisestä. Toisten kanssa matkustaminen on ehdottomasti yksinmatkustamista hauskempaa, mutta myös raskaamaa. Oikeastaan odotan innolla, että pääsen huomenna sairaalaan olemaan taas epäsosiaalinen!