Avaudun aiheesta.
Oon tässä jo mennen tullen sairaalassa lastenosastoilla ottanut paikallisten opiskelijoiden kanssa puheeksi sairaalan oudon käytännön vauvojen suhteen. Tosin, täytyy taas sanoa etten tiedä miten Suomessa toimitaan sairaaloissa, mutta täällä tuntuu hassulta kun synnytyksen jälkeen ensimmäiset 2 tuntia lapsi viettää yksin hoitopöydällä ilman kontaktia keneenkään, paitsi ehkä toiseen pöydällä makaavaan vastasyntyneeseen. Lisäksi ruokailut ja muut tapahtuvat tasantarkkaan kellon kanssa 2-3 tunnin välein. Ihan sama onko lapsella vaipassa tavaraa tai ei, tai onko hän nälkäinen. Vanhempia ei myöskään erityisemmin toivota osastoille, esittäväthän he tyhmiä kysymyksiä lapsistaan.
Tänään menimme taas vastasyntyneiden patologiselle osastolle, eli osastolle jossa hoidetaan ennenaikaisia ja erityisen pienikokoisina syntyneitä vauvoja, sekä niitä vauvoja, joilla ei ole perhettä tai muita sosiaalisiaongelmia.Tää osasto on normi vastasyntyneiden osastoa inhimillisempi, koska vauvoja vähemmän, eikä hoitajat niin kaavoihin kangistuneita, mutta tänään meinasin polttaa päreeni yhden äidittömän vauvan kohtelun vuoksi.
Tapasin samaisen vauvan jo synnärillä kolmisen viikkoa sitten ja silloin jo vauva oli krätyynen. Tämän jälkeen kohtasimme jälleen tällä osastolla toissa viikolla ja nyt tänään taas. Vauva itkee melkein kaiken aikaa todella tuskaisesti ja koska itse en jaksa kuunnella vauvanhuutoa, yritän mieluusti kaikki keinot vaipanvaihdosta syöttämiseen ja sylissä pitämiseen, jotta vauvat saataisiin tyytyväisiksi. Päivä sujuikin ihan jouten, kunnes iltapäivästä alkoi taas sydäntäviiltävä huuto. Ruokin naperon ja sen jälkeen kanniskelin ja pidin sylissä kunnes rauhoittuisi. Lapsi alko pikkuhiljaa rauhoittua kun sain hoitajalta noottia, että olisi parempi jos en sitä hoitaisi, koska muuten lapsi oppii liian hyvällä, eikä iltahoitajalla ole koko iltaa aikaa lohduttaa yhtä itkevää lasta. Ei auttanut ku lyödä lapsi petiin ja alkaa taas kuunnella huutoa. Onneksi työpäivä päättyikin sitten siihen.
Lähtiessämme avauduin tuutorilleni (likka) siitä, kuinka vaikea mun on käsittää tähän mennessä oppimani myötä tommosta "ei saa mennä vauvan luo kun se itkee, tottuu pian, että aina saa haluamansa". Eikö vauva yleensä itke silloin kun sillä ei oo kaikki hyvin ja tuossa iässä se nimenomaan tarvitsee sen kuulluksi tulemisen tunteen, ja jotain perusturvallisuutta, jotta voi kasvaa terveen minäkuvan omaavaksi yksilöksi. Missä on varhainen vuorovaikutus ja sen tukeminen!?
Sitten pahin, asiasta avauduttuani tuutorini vastaus: "...Ja sehän on MUSTALAISlapsi. Ei sillä mitää vatsakipuja oo, tai nälkä, se huutaa koska sen äiti on ryypännyt koko raskauden ajan, ja nyt se ei enää saa alkoholia niin on vieroitusoireita ja on muutenkin päästäänpipi, ei siitä mitää tulisi jos sille ruvettais vielä huomiota antamaan. Sitäpaitsi, ei täällä hoitajia kiinnosta ruveta hoitamaan minkää juopon mustalaisen lasta, ku ne on muutenki niin rasittavia.". '
Tässä kohtaa alkoi jo omakin ääni hieman kohota kun pistin peliin kaiken tietoni varhaisestavuorovaikutuksesta, etiikasta, ihmisoikeuksista ja siitä, ettei se kai lapsen vika oo jos äiti on ryypännyt mutta joo, päädyttiin samaan tilanteeseen kun silloin, kun avauduin siitä kuinka hölmöä mielestäni on laittaa korvakorut vastasyntyneelle lapselle: tuutorini jyrkkä mielipide ilman minkäänlaista järkeenkäypää perustelua asialle ja loukkaantunut ilme kun viitsin edes kyseenalaistaa Unkarilaisten toimintaa...Se siitä rakentavasta keskustelusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti